Kiinassa, Kiinasta, Kiinaan

Tänään lähdin viimein rajan tuolle puolen. Aseistettuna valtavalla sateenvarjolla ja saksalaisella sidekickillä lähdin etsimään edullisia junalippuja Shenzhenistä, joka sijaitsee n. 15 minuutin MTR-matkan päässä yliopistolta. Torstaina on kansallinen vapaapäivä, joten päätimme muutaman kaverin (epäröin käyttää suomalaisittain katsoen hyvinkin vakavaa sanaa "friend" ja suosin toistaiseksi vielä neutraalimpaa "acquiatance"-termiä) kanssa lähteä käymään Shanghain lähellä Hanzhoussa. Tai oikeastaan he päättivät ja minä tuppauduin mukaan. Röyhkeys on tutustumisen alku! Suunnitelmana on lähteä huomenna ja palata sunnuntaina tai maanantaiaamuna. Junamatka kestää jännittävät 15 tuntia!

 Perillä Shenzhenissä odotti kovasti välittömästi Neuvostoliiton jälkeistä Tallinnaa muistuttava paikka, jonka ankeutta ei sanottavasti parantanut toista päivää jatkuva kaatosade (Taifuuni-varoitus nro. 3 pärähti soimaan yöllä ja ikkuna paiskautui myrskyn voimasta auki. Mahtavaa!). Koska olimme Oliverin kanssa matkassa rajoitetulla aikataululla ja selkeällä agendalla, marssimme välittömästi lippuluukun jonoon. Ainoa juna Hanzhouhun lähtee huomenna puolen päivän jälkeen, joten skipattavia tunteja tuleekin vielä yksi lisää.. Noh, eikös tänne tultu kokemaan seikkailuja?

Shenzhen, juna-asemalla

Olen aavistuksen huolissani asenteestani, eikä se huoli ole väistynyt positiivisten kokemusten myötäkään. Tänään syödessäni lounasta huoneessani (koska koulukanttiini oli niin täynnä) ja katsellessani tv-sarjaa koneelta tunsin oloni suorastaan suloiseksi. Sitten tajusin, että söin tomaatti-kurkku-Philadelphia-paahtoleipiä ja katselin Komisario Lewisiä - lempipuuhaani Suomessa! Tämäkö oli sitä sopeutumista ja uuteen kulttuuriin tutustumista? Olenko yhä koteloitumisvaiheessa? Oloni oli valtavan miellyttävä, mutta toisaalta syyllinen. Syyllisemmäksi se muuttui jutellessani tänään lippujenhakumatkalla Oliverin kanssa, jonka mielestä Hongkong on liian länsimainen ja muut vaihto-opiskelijat kulttuurista ja Kiinasta vähät välittäviä. Yritä siinä sitten sopertaa, että kyllä minua Kiina kinnostaa, mutta tänne asettuminen on ollut henkisesti paljon raskaampaa kuin kuvittelin - että suunnittelin kotona matkustavani ympäri Aasiaa mutta nyt haluaisin vain opiskella ja katsoa kaikki United College Libraryn elokuvat. Ettei ole minun vikani etten sattunutkaan olemaan niin vahva ja itsenäinen kuin uskoin, ja että tunnen tarvitsevani aikaa ja kulttuurillisia turvariepuja (paahtoleipää, brittikomediaa ja Suomi-rockia) jaksaakseni. Edessä on kuitenkin vielä kokonainen vuosi! Pitääkö minun kieltää itseltäni kaikki se mistä nautin ennen vaihtoa? Eihän täällä ole herranjestas edes ruskaa! Ehkäpä tämä matka palauttaa energiani ja uteliaisuuteni.

Viime viikonloppuna oli antropologien juhlat Repulse Bayn rannalla ja oli todella kivaa. Vielä parempaa on, että samalla porukalla suunniteltiin pitävämme kahden viikon päästä Monty Python-ilta. (Maksim, olit oikeassa: Monty on kova sana jopa täällä jos osaa etsiä!) Parasta on ollut hengata porukassa, jossa omaa aihevalintaa (uskontotiede/antropologia/humanismi/mahdollinen työttömyys ja todennäköinen köyhyys) ei tarvitse selitellä kenellekään - äärimmäisen bisnesorientoituneessa paikassa humanisti alkaa arvostaa sitä. Elämään on muutenkin tullut perspektiiviä, kun on jotain mitä odottaa. Ainokin sanoi tulevansa käymään Aasiassa joulun tienoilla - ehkä tapaamme Japanissa tai Vietnamissa?