Kiinalainen silmämurhaaja ja muita tarinoita

On satanut jo kolme päivää. Välillä sade muuttuu tihkuksi, mutta enimmäkseen sitä tulee enemmän kuin Suomessa koskaan. Se vaikuttaa ihmisten mielialaan: kysyessäni eilen illanvietossa mitä muut vaihto-opiskelijat olivat tehneet kahtena vapaapäivänään, vastaus oli kaikilla sama. Eivät mitään. Eivät ainakaan koulutöitä. 


Istuimme lauantai-iltana vajaan tusinan vaihtarin voimin yhden international-housen huoneiston olohuoneessa, siemailimme Tsing Tao-olutta (hyvää, mietoa lageria) ja koetimme viihdyttää itseämme ja toisiamme kampusbaarin mentyä kiinni (lauantaina klo 20...Eikö kiinalaisten pitänyt olla yrittäjähenkistä kansaa?). Teimme taikatemppuja, kerroimme vitsejä ja keskustelimme syvällisesti kummituksista (hollantilaisen idea). Kampuksella on kymmeniä kummitustarinoita, jotka liittyvät eri paikkoihin. Rakennuksessa, jossa käyn tiistaisin luennoilla, on kuulemma hissi jonka ovet aukeavat toisinaan tuntemattomiin paikkoihin. Moni kummitustarina juontaa juurensa opiskelijoiden itsemurhiin, jotka ovat kuulemma yleisiä. Kämppikseni väittää keskiverron vuoden vaativan jopa 5-10 uhria, mutta se lienee liioittelua. Lopulta päätimme pelata silmämurhaajaa - tiedättehän vanhan seuraleikin, jossa pelaajat istuvat ringissä ja murhaaja yrittää listiä muita pelaajia vinkkaamalla huomaamattomasti silmää. Tämä ja erilaiset muut muunnelmat murhaaja-pelistä perustuvat viehättävästi kahteen peruselementtiin: vainoharhaisuuteen ja lynkkausmielialaan. Se tekee niistä varsin toimivia, koska useimmat ihmisryhmät ovat taipuvaisia kumpaakin.  


Silmämurhaajan teki kuitenkin hankalaksi se seikka, että yli puolet ryhmästämme oli kiinalaisia joko kansallisuudeltaan tai juuriltaan. Silmämurhaaja on suunniteltu suurisilmäisiä eurooppalaislapsia varten, ja kapeat, vinot silmät vaikeuttavat sen ymmärtämistä onko kanssapelaaja juuri yrittänyt murhata sinut vai vain räpäyttänyt kuivuvia piilolinssejään. Lopputulos oli, että varsinkin eräs Manner-Kiinasta saapunut poikaparka oli jatkuvasti ykkösepäilty. Lopulta vaihdoimmekin tarinavetoisempaan "ihmissusi"-peliin (tunnetaan myös "mafiosona"), jossa niin ikään pelaajaryhmä hupenee vähemmän luonnollisin keinoin. 


En olisi suostunut myöntämään tätä vielä Suomessa, mutta viimeisen kahden viikon aikana olen tullut johtopäätökseen: itä-aasialaiset todella näyttävät samalta. Olen oppinut jo erottamaan melko nopeasti toisistaan kiinalaiset ja korealaiset, mutta hongkongilaiset ja japanilaiset hämmentävät pakkaa. Lisäksi suuri osa kiinalaisista näyttää keskenään hyvin samanlaisilta, samoin kuin korealaisetkin. Tämä hankaloittaa tutustumista, kun seuraavanlaiset keskustelut alkavat toistua kiusallisen usein:


- Hi, I am Tinde from Finland! Nice to meet you.
- Yes, hi, I am Ging/Harriet/Kim/Dai, we met yesterday.
- Oh. Right. Right, of course, you must forgive me my horrible memory with names. I just did not remember your´s, so I thought to introduce myself again.


Useimmissa edelläkuvatuissa tapauksissa minulla ei ollut hajuakaan että olin tavannut ko. henkilön aiemmin. Kaikilla on tumma tukka, pieni ja siro olemus ja melko samanlaiset vaatteet. Kokeilkaa itse!