She had a pretty gift for quotation, which is a serviceable substitute for wit.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Kuinka saat ystäviä ja vaikutusvaltaa

Maailmassa jossa ihmiset viettävät huolestuttavan paljon aikaa tv:n ääressä, yhteisten tv-mieltymysten tuomaa yhteenkuuluvuutta ei pidä väheksyä. Olen toki aina tiennyt, että ihmisen neljään yleisesti tunnustettuu viehättävyysaspektiin kuuluu älyn, huumorin ja ulkonäön ohella kyky ymmärtää Monty Pythonia, mutta vasta joutuessani todella etsimään uusia ystäviä kokopäivätyönä täällä Hong Kongissa, olen tajunnut miten totta se on. Eräät parhaista ystävistäni täällä sain keskustelun alkuun mainitsemalla pitäväni Big Bang Theorysta (suomennettu joskus "Rillit huurussa" - jostain käsittämättömästä syystä...). Parhaan kaverini tunnistin hänen nauraessaan Pikku Britannia-heitolleni (niin, no, saatatte arvata mille) - useat ihmiset eivät tunnu jostain syystä pitävän sarjan astetta vulgaarimmasta huumorista.

Todennäköisesti syynä tv-sarjojen yhdistävyyteen on jonkinlainen sisäpiiri-tunne joka luo me-hengen: koska enää ei ole "koko kansan seuraamia" tv-sarjoja (paitsi ehkä Tanssii tätien kanssa), suosituillakin sarjoilla on vain rajallinen katsojamäärä. Tästä seuraa että sarjan fanit muodostavat jonkinlaisen piirin, ymmärtävät toistensa sitaatteja ja puolinaisia viittauksia. Puhumattakaan siitä, että mielenkiinnon kohteet ja huumori kohtaavat ainakin hieman. Sama tietysti pätee useisiin elokuviin ja kirjoihin.

Miksi tämä tuli mieleeni tänään? Ensi viikolla on lähtö Indonesiaan. Matka tuli melko yllättäen, sillä kaverini samalta antropologian kurssilta oli lähdössä ystävänsä kanssa ja sattui kysymään olisinko kiinnostunut. Mikä ettei, vastasin. Arvosanat tuleva joka tapauksessa olemaan kehnoja tältä lukukaudelta, yksi viikko sinne tai tänne ei niitä hetkauta... Joten tänään tapasin toisen matkakumppaneistani ensimmäisen kerran. Nari on Arizonasta, ja vaikuttaa ihan mukavalta. Aluksi keskustelu oli vähän jähmeää, mutta sitten jotain kiertotietä satuin mainitsemaan pitäväni hirveästi Battlestar Galacticasta. Ja kas! Äkkiä meillä olikin hirvesti puhuttavaa ja keskustelu jatkui luontevampana.

Lapset. Jos haluatte ystäviä ja vaikutusvalta, katsokaa televisiota. Mutta katsokaa sitä yhdessä. Sarjat ovat kuin alkoholi: yksinäinen suurkulutus on surullista, hyvin valittu kohtuukäyttö -  erityisesti hyvässä seurassa - suositeltavaa.

torstai 24. maaliskuuta 2011

"- ja balalaikka soi!"

Kaikki hauska loppuu aikanaan. Kuten myös kaikki vähemmän hauska. Itse asiassa, kun tutkijat kiistelevät edelleen äärettömyyden olemassaolosta, voi aika luottavaisesti todeta että rakkaalla pallollamme KAIKKI loppuu aikanaan. Omalla vaihtovuodellani alkoi juuri lähtölaskenta, kun Suomesta tuli hartaasti odotettu puhelinsoitto: ensi kesäksi irtosi töitä kaupungilta Helsinki helppinä! (Niille jotka eivät konseptia tunne, niin melko kamaliin vihreisiin liiveihin puetut turistioppaat partioivat keskustassa pareittain ja neuvovat turisteja "ensiavuksi"). Haastattelija sanoi suoraan, että kiinantaitoni on suurin valttikorttini, mutta valitettavasti he eivät voi testata sitä koska eivät itse puhu kieltä... Pitää alkaa siis treenata tosissaan. 

Ra-Ra-Raputin, Oguo de nywang de airen...

Työpaikan kunniaksi lähdimme kämppikseni Kathyn kanssa kampusbaariin yksille, ja matkalla kohtasin lähes aavemaisen etiäisen: United Collegen keskusaukiolla vietettiin jotain paikallisten opiskelijajärjestöjen käsittämättömistä juhlallisuuksista. Pienellä lavalla kaksi poikaa hoilasi karaoketyyliin kantoninkielistä versiota Ra-Ra-Rasputinista - tosin kertosäe meni Kathyn mukaan suurin piirtein "Di Huan, mene pesemään kasvosi, niissä on näppylöitä!" Kiinalaista huumoria...

Tunteeni äkillisestä ja vääjäämättömästä lopusta Aasiassa ajelehtimiselle ovat vaihtelevia. Toisaalta on mukavaa että on taas jokin päämäärä: lähden tenttien jälkeen 5.5. Pekingiin, sieltä Suomeen varmaan 27.5 ja muutto Paraistentiellekin (kotiin!) on näkyvissä heinäkuun alussa. Kaikki tulee taas olemaan auvoista ja ihanaa, kuin ennen vanhaan. Toisaalta olen vähän kauhuissani: tässäkö tämä nyt jo olikin? Olenko varmasti saanut Hong Kongista kaiken olennaisen irti? Entä haluanko ihan tosissani takaisin? Eikö Aasiassa ole hyvä? Mitä nyt vähän säteilee...

Älkää ymmärtäkö väärin, rakkaat lukijat: Suomi on edelleen muistoissani hehkeä ja eloveenantuoksuinen (joskin huolestuttavasti perussuomalaistuva), mutta jostain syystä tämän kevään aikana koti-ikäväni on kadonnut lähes kokonaan. Toki kaipailen kesäisiä päiviä ja öitä puistoissa ja ystäviäni (ja koiria), mutta ikävä ei ole enää samalla tavoin henkeä salpaava kuin joskus viime syyskuussa. Ehkä olen sopeutunut? Todennäköisempi syy on, että lähtö oli tammikuusta asti olennaisesti lähempänä kuin viime syksynä: jos olisin tullut tänne vain puoleksi vuodeksi, en varmaan olisi ollut lainkaan koti-ikäväinen. Vuoden poissaolo vaatii täysin erilaista asennetta ja staminaa kuin reilut neljä kuukautta kevälukukautta. 

Se siitä lähdöstä siis. Nyt odottelen malttamattomana kolmen viikon Pekingin-keikkaani ja kiinanopiskelukin on saanut puhtia: opettajani, neiti Xin, huomautti kuullunymmärtämiseni parantuneen huomattavasti. (Toisaalta edellisestä tentistä hän antoikin D:n, joten ei tästä pääse kuin ylöspäin...)

Ja juuri kun olin valittamassa, ettei Hong Kongissa ole kulttuurielämää, päädyin pitkästä aikaa taas livekeikalle. Ystäväni Dawn (toinen niistä kahdesta paikallisesta kaveristani) konsertoi bändinsä kanssa keskustan Fringe-klubilla ja lähdimme Erican ja Corianan kanssa osoittamaan tukeamme kanssaopiskelijalle (olemme kaikki samassa Meanings of Life-tutoriaalityhmässä). Ilta oli harvinaisen hauska ja musiikki hyvää, pop-rockia pirteällä asenteella ja Corianan taito avata salakuljetetut kaljapullot sytkärillä pöydän alla ilmiömäinen. Älkää katsoko minua noin - ulkona juominen on Hong Kongissa kallista.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Itärintamalta ei mitään uutta

Kaskas, bloggaukseen on jälleen kuin varkain hiipinyt tauko, joka varmaan syntyi Japanin matkan loppuvaiheiden kertaamisen viivyttelystä. Kuten mahdolliset lukijani ovat ehkä viime päivien uutisista huomanneet, matkan ajoitus osui onnellisesti. Hong Kongiin asti eivät tsunamit tai maanjäristykset tuntuneet, vaikka muutama huolestunut kaveri ja sukulainen sitä tiedustelikin. Myöskään Kristalla tai kenenkään täällä opiskelevan japanilaisen ystävän perheellä ei ole hätää. Välillä tuntuu että elän jonkinlaisessa turvataskussa täälläkin, koska niin monen vaihdossa olevan ystävän vuoteen on mahtunut dramaattisia tapahtumia: Koreoiden hiuksenhienosti vältetty sota, pako mellakoivasta Egyptistä, ja nyt tsunami Japanissa. Ei ole todennäköistä että mitään vastaavaa tapahtuisi Hong Kongissa, vaikka viime syksynä muutama uhkaava monsuuni pyyhkäisikin ohitse.

Meanings of Life-kurssini tuutori Justin muuten mainitsi, miten erikoinen paikka Japani on: kun ruokakaupoista (ja erityisesti 7/11-kioskeista!) ovat elintarvikkeet olleet viime päivinä vähissä, ihmiset ovat monen päivän ajan jonottaneet kiltisti jopa tuntikausia! Vastaavat tilanteet Egyptissä, Libyassa, tai Haitissa johtivat mellakoihin ja ryöstelyihin tunneissa. En ole vieläkään löytänyt tähdentävää erityissyytä siihen, miksi Itä-Aasian suurissa kaupungeissa tuntee olevansa enemmän turvassa kuin Helsingissä, mutta ehkä kyseessä on vuosituhantinen väestöpaine, joka pakottaa ihmisen perusluonteeseen lähtökohtaisesti tietyn sosiaalisuuden ja empatian. Tiedä häntä, itse ainakin olen huomattavasti pitkäjänteisempi jonottaja nykyään.

Sukulaiset Hong Kongissa. Onneksi kukaan ei ymmärrä suomea täällä...

Jari-eno ja Jaakko-serkku kävivät Hong Kongissa heinäkuun lopulla ja viettivät viikon täällä. Yritin toimia turistioppaana parhaani mukaan, mutta valitettavasti Mid-term-kokeet osuivat sille samalle viikolle. Sumpliminen oli hetkittäin hieman hankalaa, mutta oli tosi hauskaa näyttää "minun" kaupunkia sukulaisille (ja käydä itsekin samalla katsomassa pandoja Ocean Parkissa). Hong Kong on aika hieno paikka, tajusin sen itsekin jälleen kierrättäessäni ihmisiä kulmilla (ja samalla häpeilin muistoja viimesyksyisestä vinetyksestäni - miksi Oliverin pitääkin muistaa ne keskustelut sanatarkasti?)

Hassua muuten, että koko viime syksynä ei Suomesta saapunut ainuttakaan vierasta (vaikka MONI niin vannoikin tekevänsä...), mutta nyt kun putki on auki niin niitä saapuu lentokoneittain! Tai no, huhtikuun alussa tulee Jenny-chan siskoineen ja kuun lopulla jonkinlainen kokoonpano kotiväkeä (sopivasit loppukokeiden päälle). Alkaakin olla yhdestoista hetki, sillä suunnitelmana on lähteä toukokuun alussa Pekingiin ja mahdollisesti sitä kautta aikanaan Suomeen.
"No on se iso Buddha!" Turisteina Lantaulla.

Harvinaisen sporttinen panda (se on todennäköisesti huomannut jonkun joka ei halua Panda-juustoa...
http://www.youtube.com/watch?v=SyRvzeNuqa4&feature=fvst  - tämä on hongkongilaisten antropologien tämänhetkinen ykkösvitsi...

Fleur posettaa vaelluksen loppumetreillä

Muuten ei elämään kuulu mitään uutta. Kämppiksen kanssa tullaan edelleen hyvin toimeen, vaikka (tai ehkä siksi että) se viettää paljon aikaa kotonaan. Musiikillisesti elän keväälle tyypillistä Patti Smith-kautta. Ja olen saanut uuden kaverinkin, joka työskentelee kemian laitoksella "vierailevana tutkijana"  - 23-vuotiaana! Vihreäsilmäinen hirviö söisi minut elävältä, ellei Fleur olisi mitä mukavin ja fiksuin ihminen. Vaelsimme viime lauantaina Lamma-saarella, jossa Fleur majailee siskonsa luona tämän kevään.