Toissapäivänä otin uudenlaisen askeleen kohti kulttuurista assimilaatiota ja vierailin siellä missä useimmat paikalliset opiskelijat viettävät päivänsä ja yönsäkin: 24 tuntia vuorokaudessa auki olevassa lukusalissa. Lukusalit sinänsä ovat tuttu ilmiö kaikkialla (itse en hirveän usein lue kirjastossa tai lukusalissa, koska siellä ei voi tankata teetä vähän väliä kuten kotisohvalla). Mutta täällä kirjastojen yhteydessä olevat lukusalit ovat auki vuorokauden ympäri - ja myös käytössä koko ajan. Saapuessani keskiviikkoiltana kello kymmenen tienoissa illalla sain odotella jonkin aikaa ennen kuin yksikään pöytä vapautui. Lähtiessäni kahden aikoihin yöllä (säälittävän vähän aikaansaaneena), sali oli yhä melkein täynnä. Oliver kertoi tulleensa kerran myöhään yöllä asuntolaan ja nähneensä lukusalin yhä puolillaan opiskelijoita. Kello viideltä aamulla.
Sinänsä ilmiö on hyvin looginen, sillä asuntoloiden huoneet ovat pikkuruisia: missäpä muualla opiskeluun tarvittavan rauhan ja tilan voisi löytää kuin lukusaleissa ja kirjastoissa? Suomessakin pöytänsä ääreen linnoittautuvia opiskelijoita näkee kaikkialla, mutta harva kirjaimellisesti nukkuu yönsä työpöydän ääressä - ainakaan pääsykoekauden ulkopuolella.
Nämä ajatukset tulivat mieleeni kun tarkastelin aikataulua seuraaville viikoille. Toisin kuin monilla muilla, minulla on vain kolme koetta (joista yksi on kymmenen minuutin suullinen keskustelu kiinaksi opettajan kanssa), mutta palautettavia esseitä sen sijaan on pinoutunut kolme kappaletta. Ja ennen Koreaa olisi myös kerettävä hankkia talvivaatteita. Ja joululahjat pitäisi lähettää. Ja, ja, ja... Stressi on välillä tehdä minut kirjaimellisesti sairaaksi, koska vähäinen flunssa jonka sairastamiseen ei ollut aikaa muuttui muutama päivä sitten massiivisiksi päänsäryiksi. Onneksi tällä viikolla löysin taas tasapainon, jossa ahkeraa opiskelua seuraa sosiaalinen elämä ja joululaulut.
Ette usko, rakkaat lukijani, miten hassulta tuntuu hyräillä Valkeaa joulua kun ulkona on yhä t-paitakeli ja palmupuut on puita vaan. Onneksi Koreassa sentään on lunta, mikäli uhkaava ydinsota ei ole vielä sulattanut kinoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti