On itsenäisyyspäivänpostauksen aika! Eilisaamuna herätessäni joulukuun kuudenteen, olo oli neljän tunnin yöunista huolimatta säteilevä: tyytyväinen, innostunut, onnellinen. Syynä oli edellisen yön aktiviteetti puoli kuuteen aamulla: kirjoitin viimein kaikki kolme esseetäni kursseille valmiiksi. Olo oli herätessä niin helpottunut, että tajusin vasta silloin miten paljon olin stressannut noista kirotuista kirjoitelmista. Nyt voin kuitenkin unohtaa ne... ja keskittyä suoriutumaan huomisen ja ylihuomisen tenteistä. Täytyy sanoa, rakkaat lukijani, että elämä kampuksella ei ole tervettä: elämän ei kuulu pyöriä tässä määrin pelkän opiskelun ympärillä edes kolmea-neljää vuotta ihmisen parhaista vuosista! Toki vaihto-opiskelijalla tämä vielä maksimoituu, koska kampuksen ulkopuolisten kontaktien määrä on nolla: minulla ei kirjaimellisesti ole sosiaalista elämää kampuksen porttien ja Suomen välisellä kuudentuhannen kilometrin matkalla. Satunnaisena poikkeuksena tietysti Hannu ja Hermonie.
Nyt kun lukuvuosi on lähes lopussa, huomaan että olen saanut muutamia ystäviä: harmittaa etten voi viettää heidän kanssaan viimeisiä päiviä. Viime lauantaina sentään pidin pienen breikin kirjoittamisesta osallistuin grillisyttäreihin läheisessä rantaravintolassa. Huomenna menemme parin kaverin kanssa jäähyväisillalliselle Sha Tiniin hotpot-ravintolaan. Muuten elänkin lähes täydellisessä ykseydessä tietokoneeni tai koulukirjojeni kanssa.
Olin eilen aikeissa mennä Hong Kongin Suomen-konsulaatin itsenäisyyspäivän pippaloihin, mutta koska olin unohtanut ilmoittaa olemassaolostani täällä (ja konsulaatin puhelinpalvelu oli, tietysti, kiinni maanantaina), eikä minulla ollut kutsua, päätin jättää väliin ja käydä sen sijaan ostamassa tukevammat kengät Koreaa varten. Itsenäisyyspäivän ja esseiden valmistumisen kunniaksi kävin myös kampaajalla, joka on aina jännittävää kielimuurin takia. Valikoin satunnaisen, lupaavan näköisen salongin Tsim Sha Tsuin kaupunginosasta, mutta koko kampaamossa oli vain yksi englannintaitoinen neitonen (respassa), jota sitten juoksutettiin luokseni viiden minuutin välein kun halusin sanoa jotain. Lopputulos on vähän tummempi kuin halusin, mutta katsotaan nyt miten näihin tottuu.
Talvi on tullut tännekin: huomasin sen herätessäni levottomista unista viileään viimaan aukiolevasta ikkunasta. Suomessa on pyryttänyt ilmeisesti vuorokauden, joten ei kai voi valittaa jos täälläkään ei kohta enää voi kulkea pelkällä t-paidalla. Kolmen päivän päästä Koreassa ei varmasti voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti