Raporttia koti-rintamalta

Ulkona on mielettömästi lunta. Pehmeää, valkoista, kylmää, flunssaa-aiheuttavaa. Tyypillistä tuuriani pysyä masentavan terveenä koko lukukausi Hong Kongin vieraan bakteerikannan keskellä, mutta saada kiduttava flunssa heti kotilomilla. Mikäli joku rakkaista lukijoistani ei ole vielä tietoinen, saavuin viime perjantaina joululomalle Suomeen, perheeni suureksi yllätykseksi:

En tosiaan ollut maininnut kenellekään perheenjäsenelle suunnitelmistani, joten minun oletettiin olevan yhä Seoulissa. Ystäville toki kerroin, ja Aino hakikin minut lentokentältä perjantai-iltana. Matkustavat lukijani: mikäli käytätte Aeroflotin palveluja, muistakaa ottaa omat viihteet mukaan: Russian Airlines ei tue pikkutelkkareita edes 11 tunnin lennoilla. Lisäksi, harkitkaa vielä ja tarkastakaa, josko esim. Cathay Pasific liikennöisi samoissa hinnoissa.

Toistaiseksi suurimmat ilonaiheeni Suomessa (ei missään erityisessä järjestyksessä):

1) Asun asuintalossa! Siis ihan oikeasti ihmiskodissa, jossa on mattoja lattialla ja kirjahyllyjä ja puhtaat lavuaarit ja ruokaa jääkaapissa! Kukaan ei ramppaa ovista ennustamattomina aikoina, vieraat ihmiset eivät siivoa aamuisin lattioita.

2) Paperiset sanomalehdet: Hesari, Suomen Kuvalehti, Tiede, Ylioppilaslehti, Nyt-liite...

3) Ihmiset. Tämän olisi varmaan pitänyt olla ensiksi. Perheenjäsenet ja ystävät. (Mikään ei ilmeisesti nosta ihmisen sosiaalista kysyntää kuin ensiksi lähtö vuodeksi maasta ja sitten väliaikainen paluu...)

4) Uuni, joka mahdollistaa leipomisen.

5) Lumi ja puhdas ilma.

6) Kynttilöitä kaikkialla.

7) Koirat. Korppu ja Tilda eivät vieläkään tiedä, mikä ihana kostyym- siis kohtalo niitä aattona odottaa.


Sen sijaan olisin voinut tulla toimeen ilman tätä flunssaa, samoin kuin jetlagia, joka heräättä minut joka aamu seitsemältä (ihan mukavaa) ja saa nuokkumaan kuuden tienoissa illalla. Sosiaalisen elämän tuho!

Lopuksi joulukorttikuva pojista, koirista ja minusta Mummolassa viime sunnuntaina.

Hauskaa joulua!

Koreasta, koreasti

Oletko koskaan lähestynyt tuntematonta eläintä, esimerkiksi hevosta? Jos olet, olet kenties huomannut miten herkästi eläin vaistoaa millä mielellä sen luokse tullaan: pelko ja vihaisuus saavat hevosen oitis luimistelemaan ja kopistelemaan kavioita. Sen sijaan eläinrakkaan ihmisen ei tarvitse aina edes alkaa kujertaa ("Voi! Tipsuja!"), kun erityisesti koirat jo heiluttavat hänelle häntäänsä. Ihmisen seuraan ehdollistuneet eläimet ovat kaikkein nopeimpia vaistoamaan, onko tuntematon hyvissä vai pahoissa aikeissa.

Olen vakuuttunut, että ihminen toimii täysin samoin. Jokapäiväisessä elämässä pääasiallinen kommunikointikeinomme on kieli, ja se hämää meitä siinä määrin että hylkäämme tietoisen vaistoon luottamisen. Vaistomainen kehonkielen tulkinta sukeltaakin esiin vasta, kun joudumme tilanteeseen jossa emme voi tai halua kommunikoida pelkästään verbaalisesti: tavatessamme uhkaavan tuntemattoman pimeällä kujalla; arvioidessamme toista osapuolta sokkotreffeillä; matkustaessamme maassa jonka kieltä emme osaa.

Mihin, kysyvät tuskastuneet lukijani, tämä päättelyketju on johtamassa? Tietysti viime viikon Korean-matkaani. Korealaisten englannintaito on lähes olematonta (pitkälti samaa tasoa kuin Manner-Kiinassa), mutta yllättäen viikko vierähti ilman suurempaa tuskastumista kielimuuriin. Asiaan voi vaikuttaa että vietin aikaani pääasiassa Katin ja vaihtarikavereidensa kanssa, ja että olin jo etukäteen asennoitunut kielitaidottomuuteeni (koreankieli on hyvin hankalaa lausua: kokeilkaa itse ääntää nopeasti Gyeongbokgung, Changdeokgung  ja Changgyeonggung, vain muutaman Seoulin suurimmista palatseista mainitakseni). Kommunikaatio toimi kuitenkin toreilla, ravintoloissa ja kylpylöissä hyvin muutaman englanninkielisen ja  muutaman koreankielisen fraasin, kumartelun, hymyilyn ja hyvän tahdon varassa. Kielitaidottoana ihminen on kuin hevonen: kun sitä lähestyy ystävällisesti ja vailla pelkoa, se ei luimistele.

Matka sujui siis loistavasti, oikeastaan mitään ikävää ei tapahtunut koko aikana. Hostelli oli hieman viileä ja äkkiseltään aavistuksen epämääräinen, mutta osoittautui lopulta hyvin ystävälliseksi ja viihtyisäksikin paikaksi (loistavalla sijainnilla!). Reppumatkaajat Seouliin suuntaamassa: jos ette kaipaa luksusta vaan budjettihintaista majapaikkaa ja elämyksiä, muistakaa nimi Windflower Guest House. Seoul on mukava kaupunki, jossa asutus on melko matalaa (Hong Kongiin verrattuna), ihmiset hämmentävän tyylikkäitä (erityisesti naiset, jotka sipsuttivat piikkikoroillaan ja täydellisesti tällättyinä, saaden suomalaisen turistin hieman häpeilemään uutta talvitakkiaan), ja ruoka käsittämättömän hyvää. Mikäli lukijani eksyvät Koreaan, kokeilkoon salaatti-riisi-paistettu kananmuna-chilisoossi -annosta nimeltä bibinbab. Voisin elää sillä herkulla!

Seuraavaksi kuvia viikon kohokohdista (koska olen huomannut kuvien lisäämisen vaikuttavan eksponentiaalisesti kommenttien määrään...):

Wind Flower Guest Housen respa

Kati ja kaverit glögillä Seoulin joulumarkkinoilla

Kuriositeetti

Maisemakuvaa Seoulista

Seoul Towerin huipulla rakastavaisillä on tapana kiinnittää lukkoja kaiteeseen ja heittää avain mäkeen, ikuisen rakkauden merkiksi. Onneksi järjestyssäännöt tietävät, ettei mikään ole ikuista.

Yökuva oli vähemmän loistavainen kuin Hong Kongissa.

Historiallinen vahdinvaihto Gyeongbukgungin palatsilla

Posetusta.

Huimaavan esteettinen Gyeongbokgungin palatsi

Perinteiset korealaiset naisten alushousut Folk Museumissa.

Posetusta palatsilla.

Taustalla historiallinen huvimaja, edessä paleleva turisti.

Yhdessä lukemattomista, nukkekotimaisista kahviloista.

Perinteisemmässä teehuoneessa, Kati ja Jenni ovat tilanneet kaneliteetä.

Hanok on perinteinen korealainen talo. Päästessäni hanok-kaupunginosaan, jossa näitä on säilytetty, oli jo pimeää... ja varsin aavemaista.

Kati ja minä Bochanon-vuorella vaeltamassa.

Ruskasta oli vielä jälkiä.

Tuonne ylös kiivetään.

Tapasimme kissan 725:ssä metrissä.

Shamaanikylässä oli mielenkiintoisia kiviä. Tarinan mukaan niiden pitäisi esittää joko buddhalaisia munkkeja tai kuningasta ja hänen neuvonantajaansa. Miksi ne siis näyttävät lähinnä Chtulhulta?

Yksinäinen korealainen shamaani vuorenrinteellä.

Vielä kerran posetusta korkeassa paikassa.

Vanhalla kaupunginmuurilla.