Ooon julma tiikerihaiii...

...vaaaaniiivaa tiikerihaiii!
Ei, en ole liittynyt koulun uintijoukkueeseen (enkä myöskään miekkailujoukkueeseen, kun eivät ruojat ottaneet riveihin. Vaan katsotaanpä ensi lukukautena...), vaan tämän päivän aihe on koti-ikävän aiheuttama Suomi-nostalgia ja sen vaikutus musiikkitottumuksiin.

Alleviivataan nyt vielä, että olen ihan hyvällä tuulella - en itke itseäni uneen joka ilta ruisleipää ajatellen (vaikka ruispalat kyllä kelpaisivat...), enkä nouse aamulla hapuillen tuoretta hesaria viereltäni. Olen ottanut tälle lukukaudelle kokonaista kuusi kurssia, jotka kyllä pitävän huolta siitä ettei aikaa koti-ikävälle liiemmälti jää. Mutta, hassua kyllä, ajoittainen Suomi-tunnelmointi on saanut minut kuuntelemaan tasaisin väliajoin suuria annoksia suomalaista musiikkia. Eikä kyseessä siis ole tavallinen CMX-Eleanoora Rosenholm-PMMP-ymssuomirock-kavalkadi, vaan Suomalaista musiikkia Suurella tunteella. Kaija Koo ja Badding tuntuivat vielä ihan kivalta trippailulta iskelmän puolelle, mutta kun pakotan jo kämppikseni "tutustumaan suomalaiseen musiikkiin" soittamalla hänelle Kaj Chydeniusta, Olavi Virtaa ja Annikki Tähteä... Huhhuh, syytän Spotifya, joka tekee tämän ihan liian helpoksi.

Keittiöpsykologi sisälläni analysoi, että kuuntelin viimeksi tämän tyyppistä musiikkia pienenä mummolassa, ja että muutenkin vanha Suomi-iskelmä assosioituu juuri Juvalle, lapsuuteen ja (iän myötä yhä suuremmissa määrin) kesäpäivänkultaiseksi värittyneisiin muistoihin. Ei kai siis ihme että tiskatessa hyräilen Kuurankukkia ja suihkussa Suklaasydäntä? Mutta asialle on silti tehtävä jotain ennen pitkää. Ehkä pyydän Kathya (huonekaverini) tutustuttamaan minut paikalliseen kanto-poppiin...

Ohessa muutama kuva viime sunnuntain reissusta yhdelle Hongkongin edustalla olevista saarista, jossa kävimme muutaman kaverin kanssa syömässä, uimassa ja kiipeilemässä kallioille. Upea päivä!

Tinde ja Maailman Häijyimmännäköinen Kissa (olisitte nähneet sen silmät!)

Yleisnäkymää saarelta. Oli hieman pilvinen päivä.

Willem, Oliver ja Moritz

Sopivasti ajoitettu tuulevire ja mairea ilme

Kiipesimme tuonne, mutta se maksoi toisen sandaalini- jouduin kävelemään takaisin kylään toinen jalka paljaana. Meri on saanut nyt uhrinsa.

Kummituksia ja temppeleitä

Nuori mies oli tulossa yliopiston pääkirjastosta asuntolalleen CUHK:n kampuksella myöhään illalla. Chung Chi Collegen viereisellä tiellä hän huomasi edellään kävelevän nuoren naisen, jolla oli hyvin kaunis musta tukka. Tyttö oli palmikoinut tukkansa yhdeksi pitkäksi palmikoksi, joka laskeutui hänen vyötärölleen asti. Mies kiiruhti askeleitaan ja yritti aloittaa keskustelua tytön kanssa, mutta kun tämä kääntyi, mies perääntyi kauhuissaan: tytöllä ei ollut lainkaan kasvoja. Samassa tyttö katosi.
Kerrotaan, että tyttö oli Kiinasta tullut laiton siirtolainen, joka yritti päästä poikaystävänsä kanssa junalla Hongkongin puolelle joskus 50-luvulla. Hän alkoi kuitenkin pelätä rajaviranomaisten tarkastusta Kowloonissa ja halusi hypätä junasta yliopiston kohdalla. Tytön pitkä palmikko kuitenkin takertui junan oveen ja hänen päänahkansa repesi, vieden mukanaan niin hiukset kuin kasvotkin. Tytön rakastettu ei uskaltanut hypätä, vaan palasi myöhemmin etsimään tämän ruumista. Sitä ei kuitenkaan löytynyt. 
Onnettoman tytön haamu on vaeltanut siitä asti Chung Chin ja junaradan välistä tietä, joka tunnetaan nimellä "Single Braid Road".

Kiinalaiset kummitusjutut ovat kuulemma pelottavampia kuin länsimaiset, ainakin kiinalaiset itse väittävät niin. Mutta johtuuko se siitä, että he tajuavat niiden nyanssit eri tavalla? Kummitustarinoiden pelottavuus on nimittäin hyvin kulttuurisidonnaista. Käsiteltyämme kummitustarinoita "Magic, Myth and Superstition"-kurssilla aloin pohtia suomalaisia kummitustarinoita, mutta ainoat mieleeni tulevat olivat hyvin vanhoja "riihessä kummittelee"-tyyppisiä tarinoita. Onko Suomessa enää kummitustarinoita?

Yliopiston kampuksella kummitustarinoita on roppakaupalla. "Single Braid Road" on yksi suosituimpia, mutta vuosikymmenten varrella erilaisia tarinoita on kerätty parikymmentä. Useimpien taustalla ovat (professorin mukaan) opiskelumenestyksen aiheuttamat paineet, jotka johtivat myös siihen, että opiskelijoiden väliset suhteet olivat paheksuttuja (siis sekä esiaviollisen seksin turmiollisuuden, että opiskelumenestyksen kärsimisen takia). Itsemurhat eivät olleet mitenkään harvinaisia. Koska hongkongilainen kulttuuri on nykyään "länsimaistunut", eikä nuorten ihmisten seurustelua paheksuta, paine kertoa kummitustarinoita on myös vähentynyt - niiden edustamat teemat eivät enää ole yhtä konkreettisia.
Toinen syy kummitustarinoiden suosiolle on, että ne "sakralisoivat" tapahtumapaikkansa: tarinat liittyvät aina tiettyihin paikkoihin (Single Braid Road on olemassa), ja kertomusten tunteminen liittyy osaksi yliopistolaisuutta. Tarinoita kerrotaan orientaatioilloissa uusille opiskelijoille, ne ovat osa kampuksen luonnetta. Löytyisiköhän Helsingin Yliopistolta vastaavia?

Itselleni kuuluu oikein hyvää. Osallistuin eilen hollantilaisen Sedin 22-vuotispäiville ja tapasin paljon uusia ihmisiä. Kävimme Kowloonissa laulamassa karaokea (täytyy kertoa täkäläisestä karaoke-konseptista jossain välissä, se on melkoisen erilainen kuin Suomessa), ja Kowloonin puistossa syömässä kakkuja. Välissä kävimme temppelialueella, jossa ihmiset kävivät rukoilemassa hyvää onnea seuraavaksi vuodeksi.

Eilen oli siis Kiinan Kansantasavallan 61-vuotispäivä, jota juhlittiin näyttävin ilotulituksin Victoria Harbourilla illalla. Mielenkiintoista muuten, että ihmiset menevät temppeliin polttamaan suitsukkeita ja saamaan ennustuksia kansallispäivänä - eikö vuoden pitäisi alkaa kiinalaisena uutenavuotena? Onko tässä kyseessä taas yksi kansalaisuskonnon muoto, jossa kansallinen (sekulaari) juhlapäivä saa uskonnollisia muotoja, sivumerkityksiä tai jopa rituaaleja? Pitää kysyä tätä Chinese Society and Culture-kurssin proffaltani...